Maarianvaaran Kesäteatteri esittää kesällä 2019 Mika Waltarin farssia Rakas Lurjus

Ihmissuhteiden hullunmylly

Mitä kaikkea voi tapahtua, kun mieheksi pukeutunut nainen tulee alivuokralaiseksi kahden miehen asuttamaan pieneen asuntoon?

Varsinkin, kun miehet ovat vannoneet, ettei nainen koskaan astu heidän kotiinsa.

Lopulta ihmissuhteiden hullunmyllyksi äityvä railakas farssi saa onnellisen lopun.

Maarianvaaran Kesäteatteri jatkaa näytelmävalinnallaan suomalaisten klassikkotulkintojen sarjaa

Rakas lurjus sopii kiertävänä ammattiteatterina tutuksi tulleen ryhmän ohjelmistoon siksikin, että alunperin Waltari kirjoitti näytelmän juuri kiertuekäyttöön.

1940-luvulla Suomea kiersivät Kansallisteatterin näyttelijät Edvin Laine, Joel Rinne ja Ansa Ikonen.

Kiertueella kesällä 2019

Kiertueella nähdään näyttelijät Erkki Räsänen, Sakari Saikkonen ja Sanna Kärkkäinen.

Lisäksi esityksessä mukana on hanuristi/musiikkidramaturgian tekijä, Henna Leppänen.

Näytelmän ohjaa Juhani Joensuu.

Ensi-ilta ja näytökset

Esitys on ensi-illassa Maarianvaaran nuorisoseurantalon sisänäyttämöllä perjantaina 28.kesäkuuta klo 19:00.

Ensi-illan jälkeen Rakas lurjus kiertää itäsuomalaisilla paikkakunnilla.

Se nähdään mm. Utran Uittoareenalla Joensuussa, Höljäkän teatteriareenalla Nurmeksessa, Kulttuurikeskus Poleenissa Pieksämäellä sekä Syvänniemen Hermanni -talossa Kuopiossa.

Katso > kiertueaikataulu

Liput

Liput 22/20 €

Tiedustelut ja varaukset

p. 050 5588578.